Nousupisteet osana Drift SM-sarjojen osallistumisoikeutta

Tällä kaudella käyttöön otettu nousupistejärjestelmä määrittää jatkossa muun muassa SM-sarjaan osallistumisoikeudet kilpailullisin perustein. Pisteitä voi kerryttää ainoastaan AKK:n alaisista kilpailuista, eikä harjoituskilpailuista tai -tapahtumista näin ollen kerrytä nousupisteitä.

Tällä hetkellä nousupisteitä on kerännyt Pro-luokassa 33 kuljettajaa ja Pro2-luokassa 42 kuljettajaa. Tulevan kauden sarjasääntöjä ja osallistujamääriä ei ole vielä lopullisesti vahvistettu, mutta Pro-luokkaan kaavaillaan 45 kuljettajaa, kun taas Pro2-luokassa osallistujamääräksi suunnitellaan 45–64 kuljettajaa. Asia käsitellään vielä Driftingin lajiryhmän ja AKK:n kanssa ennen lopullisten osallistujamäärien tiedottamista.

Kansallisia kilpailuja järjestetään molemmissa luokissa vuoden 2026 aikana. Pro-luokassa ajetaan SSC Series ja Pro2-luokassa järjestetään heinäkuussa Drift Week, jotka sisältävät kolme osakilpailua eri puolilla Suomea. Lisäksi käynnissä ovat keskustelut Pro2-luokan kilpailujen järjestämisestä Oulussa ja Mikkelissä.

Kansallisten kilpailujen määrää pyritään kasvattamaan edelleen syksyn aikana molemmissa luokissa.

Tämänhetkiset pistetilanteet SM-sarjoissa sekä nousupisteissä löydät TÄÄLTÄ.

Yhteystiedot
Nora Toivonen
Lajivastaava
+358 50 573 5639
nora.toivonen@autourheilu.fi

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close